Takaisin etusivulle
Syyskuun hintaennuste 3,9 c/kWh - sähkö ei nousse öljylämmityksen hintaiseksi

Syyskuun hintaennuste 3,9 c/kWh - sähkö ei nousse öljylämmityksen hintaiseksi

sähkönhintaennuste

Syyskuun ensimmäinen, lähinnä historiatietoihin perustuva kuukauden sähkön hinnan ennuste on 3,9 c/kWh. Hinnan siis ennustetaan nousevan vähän elokuun hinnan yläpuolelle. Koska elokuun hinta oli alussa paljon matalampi kuin loppukuusta, syyskuun oletetaan pysyvän elokuun loppupuolen tasolla tai hieman laskevan.

Sähkön kuukausihinta on noudattanut vuonna 2012 melko hyvin keskiarvoa 1999-2011 lukuunottamatta helmikuuta (sähköntuonti Ruotsista suurimmalta osalta poikki) ja heinäkuuta (tuonti Ruotsista toimi tuottajien mielestä liiankin hyvin). Syyskuussa ei ole erityisiä syitä, miksi hinta ei olisi taas lähellä keskiarvoa 3,56 c/kWh.

Keskimäärin hinta syyskuussa on ollut 3% korkeampi kuin elokuussa - eli siis käytännössä sama. Tänä vuonna elokuu+3% olisi 3,93 c/kWh.

Vuosi 2009 on tänä vuonna ennustanut sähkön hintaa paremmin kuin myöhemmät vuodet. Vuonna 2009 syyskuun sähkön hinta oli 3,56 c/kWh eli yllättäen sadasosan tarkkuudella sama kuin vuosien 1999-2011 keskiarvo.

Elokuun viiden viimeisen arkipäivän keskiarvo oli 4,7 c/kWh. Syyskuussa on kuitenkin erittäin monta viikonloppupäivää - kaksi ensimmäistä ja kaksi viimeistä päivää ovat viikonloppuja, joten viikonloppupäiviä on maksimimäärä - joten tuollakin arkihinnalla ja elokuun arki/viikonloppuhintasuhteella 1,6 syyskuun keskihinta jäisi vain tasolle 3,7 c/kWh.

Öljylämmittäjälle mielenkiintoinen kysymys on, voiko sähköstä tulla niin kallista, että nykyinen öljylämmityksen kannattavuusraja 6,3 c/kWh ylittyy. Mm. kuvaajasta voidaan suoraan nähdä, että se on hyvin epätodennäköistä. Tämän vuoden aikaisemmatkaan piikit eivät ole olleet niin korkeita, että kuukauden hinta pomppaisi syyskuussakaan niin paljon historiallisen keskiarvon yläpuolelle, että raja ylittyisi. Arkihintatason olisi noustava koko kuukaudeksi yli kahdeksaan senttiin kilowattitunnilta. Syyskuun kuukausihinta on ollut yli 6,3 c/kWh vuosina 2008 ja 2006 eli ei se mahdotonta ole. Noina vuosina yleinenkin sähkön hintataso on ollut kuitenkin korkeampi. Lisääntynyt tuonti Ruotsista on tehnyt syyskuun atomivoimalaremontit vähemmän merkittäviksi.