Sunnuntai on jopa hieman lauantaita kalliimpi. Tätä ei ole tapahtunut ihan vähään aikaan. Hina on 3,8 c/kWh.

">
Takaisin etusivulle
4.8.2013 Sunnuntai lauantaita kalliimpi, ennuste 4,2 c/kWh

4.8.2013 Sunnuntai lauantaita kalliimpi, ennuste 4,2 c/kWh

sähkönhintaennuste

Sunnuntai on jopa hieman lauantaita kalliimpi. Tätä ei ole tapahtunut ihan vähään aikaan. Hina on 3,8 c/kWh.

Ruotsikin nousee lauantaista vielä Suomeakin enemmän. Hinta on kuitenkin yhä selvästi Suomea alempana noin 8%.


Tanskassa on illalla jännittävä hintapiikki. Tämäkään ei kuitenkaan riitä nostamaan vuorokauden keskihintaa kuin vähän Suomen yläpuolelle. Ruotsin lisäksi myös Saksa on Suomea selvästi edullisempi.

Suomen hinta on tasaisen korkealla 11 - 23.

Ennuste nousee kuun ennakkotietojen tasolle 4,2 c/kWh, tosin juuri ja juuri.

Hinta on noussut alkukuun 0,2 c/kWh/päivä vauhtia eli kovassa nousussa ollaan.

Todennäköisyys, että saavutamme elokuussa öljylämmityksen hinnan sähkössä on noussut viidetä prosentista lähelle kymmentä. Todennäköisyys on kuitenkin vieläkin melko pieni ja edellyttää ripeää nousua lähes kuuden sentin tasolle.