Perjantain sähkön hinta on 5,6 c/kWh, mikä on jo syyskuun kalleimpien päivien alapuolella, mutta lokakuussa tällaisiakaan hintoja ei ollut ennen keskiviikkoa. Suurin hinnan pudottaja on ilta - päivän hinnat ovat yhä lähellä kymmentä senttiä kilowattitunnilta.
Öljylämmityksen hinnan yläpuolella tai käytännössä samassa pysytään kuitenkin vielä aamukuudesta iltakymmeneen tuntia 14-15 lukuunottamatta. Vuorokausikeskiarvo on selvästi tämänhetkistä lämmitysöljyn hintaa arvokkaampi.
Ruotsin hinnan yläpuolella pysytään yhä reilusti. Perjantain hintaero Pohjois-Ruotsiin on 23%. Tällä kertaa myös Ruotsin eteläisemmät alueet ovat käytännössä saman hintaisia kuin Pohjois-Ruotsi.
Saksa ja Tanska ovat vielä selvästi Ruotsia halvempia.
Tuontirajoitukset Ruotsista loppuvat perjantai-iltana. Tämän vuoksi suurempia ylilyöntejä ei ole odotettavissa lähiaikoina. Tosin Loviisa 2 palaa tuotantoon ongelmien jälkeen vasta tiistaina, jolloin tilanne palaa täysin normaaliksi. Perjantaina myös Olkiluoto 1 on puolitoista tuntia puolella teholla, mutta tällä ei ole käytännön merkitystä - ellei käy niin kuin usein eli ongelma onkin ennakoitua pahempi.
Kuukausiennuste on yhä 4,7 c/kWh. Tästä voidaan nousta vielä selvästi yli viiden (öljylämmitysrajan 5,1 c/kWh ylitystodennäköisyys on 45%) ja 4,4 c/kWh alittaminen enää onnistu, vaikka palattaisiin alkukuukauden mataliin hintoihin. Jos perjantain hintataso jäisi pysyväksi, kuukausikeskiarvosta tulisi 5,0 c/kWh. Tähän ei kuitenkaan tule Ruotsista eikä Keski-Euroopasta, joten eiköhän hinnat taas laske.
Perjantain sähkön hinta on 5,6 c/kWh, mikä on jo syyskuun kalleimpien päivien alapuolella, mutta lokakuussa tällaisiakaan hintoja ei ollut ennen keskiviikkoa. Suurin hinnan pudotta...">

