(Korjattu otsikon päivämäärä.)

">
Takaisin etusivulle
19.10.2013 (la) Yhä aika kallista lauantaiksi

19.10.2013 (la) Yhä aika kallista lauantaiksi

sähkönhintaennuste


(Korjattu otsikon päivämäärä.)

Lauantain sähkön hinta on 4,5 c/kWh. Tämä on itse asiassa se hinta, jota perjantain hinta 5,6 c/kWh antoi odottaa. Kuukauden viikonloput ovat olleet 23% arkipäiviä halvempia, mihin tämä osuu aivan mukavasti. Eli melkoisen korkea hintataso jatkuu.

Voimme ylpeänä todeta, että olemme saaneet koko Ruotsin ja Kööpenhaminankin mukaan samaan surkeuteen.

Jyllanti ja ennen kaikkea Saksa ovat paljon Suomea halvempia.

Öljyn hintaraja ei Suomessakaan ylity kuin yhtenä tuntina, 19.00 - 20.00. Myös seuraava tunti on rajalla. Muuten päivä heiluu melko pienellä vaihtelulla keskiarvon 4,5 c/kWh ympäristössä.

Kuukausiennuste yhä nousee, ja se on nyt rajalla nousemassa 4,8 c/kWh puolelle, mutta se on 4,75 c/kWh pyöristettynä juuri ja juuri 4,7 c/kWh.

Vielä nykyisen alemman hintatasonkin jatkuessa keskihintaennuste tulee nousemaan yhä. Ennustehinta siis edellyttää, että sähkön hinta alkaa laskea tiistain jälkeen, kun tuonti Pohjois-Ruotsista palautuu.

Viime aikoina on tapahtunut yllättävän paljon pieniä ja suuria vikoja voimalaitoksissa. Olkiluoto 1 on perjantaina puolitoista tuntia puolella teholla (juuri ennen lauantain vastaista puoliyötä eli tätä kirjoitettaessa vielä tulevaisuudessa, 264 MW). Loviisa 2 on viikon korjauksessa. Tahkoluoto meni rikki juuri ennen kuin tätä kirjoitettiin (240 MW, alkanut perjantaina 20.14). Tuonti Virosta on rikki lauantaina kuudesta iltaseitsemään (ilmoitettu vasta perjantaiaamuna, melko merkityksettömän vähän eli 160 MW). Haapavedellä on ollut lokakuun kestänyt boilerivuoto (150 MW). Ja sitten se surullisenkuuluisa Meri-Porin turbiinirikko, mikä pitää 565 MW kapasiteettia seisomassa nyt kolmatta kuukautta.