Melkoisen häpeällinen itsenäisyyspäivä, kun Suomessa on kaikki poissa töistä, Ruotsissa on arkipäivä ja käytännöllisesti katsoen kaikki Suomen sähköntuotantokapasiteetti on käytöss...

">
Takaisin etusivulle
6.12.2013 (pe, itsenäisyyspäivä) Häpeällistä

6.12.2013 (pe, itsenäisyyspäivä) Häpeällistä

sähkönhintaennuste

Melkoisen häpeällinen itsenäisyyspäivä, kun Suomessa on kaikki poissa töistä, Ruotsissa on arkipäivä ja käytännöllisesti katsoen kaikki Suomen sähköntuotantokapasiteetti on käytössä - ja silti sähkö maksaa Suomessa 2% enemmän kuin Ruotsissa. Sitä on aika vaikea perustella järkisyillä. Ainakaan se ei ole itsenäisyyttä.

Hinnat ovat lisäksi sopivasti korkeimmillaan, kun ihmiset virittelevät kynttilöitä ikkunanlaudalle ja sammuttavat valot iltakuudeksi. Hintaero Ruotsiin syntyy juuri iltakuuden ympärillä olevista tunneista.

Eivät hinnat kuitenkaan missään öljylämmityksen tasolla ole. Vuorokauden keskihinta on 3,5 c/kWh. Tuo kuitenkin vastaa selvästi enemmän viimeaikaista arkihintaa kuin sunnuntaihintaa. Sunnuntaihinnan odottaisi olevan ainakin 0,2 c/kWh alempana.

Väkirikkaaseen Etelä-Suomeen odotetaan plussakelejä ja lumisadetta. Vasta sunnuntaista ja maanantaista odotetaan kylmiä, lähes kymmentä astetta pakkasta. Mutta taas sen jälkeen onkin jo tulossa plusasteita ja auringonpaistetta. Pohjanmeren rannalla on lähes myrsky ja tuuli pysyy 10 m/s yläpuolella koko viikonlopun (Sylt).

Sähkö on todella edullista Tanskassa ja Saksassa öisin. Vaikka Saksassa on muutama selvästi Suomea korkeampi hintapiikki, keskihinta jää silti selvästi Suomen alapuolelle. Halvin keskihinta on Tanskassa. Baltiassa on kallista, 3,8 c/kWh. Onneksi uusi vientiyhteys sinne ei ole vielä täydessä terässä.