Sunnuntaista muodostui erittäin kalliista lauantaista huolimatta kuukauden halvin päivä. Suhteessa kuitenkin muutama arkipäivä on ollut vielä halvempi. Sunnuntain sähkön hinta on 3...

">
Takaisin etusivulle
15.12.2013 (su) Kuukauden halvin päivä

15.12.2013 (su) Kuukauden halvin päivä

sähkönhintaennuste

Sunnuntaista muodostui erittäin kalliista lauantaista huolimatta kuukauden halvin päivä. Suhteessa kuitenkin muutama arkipäivä on ollut vielä halvempi. Sunnuntain sähkön hinta on 3,2 c/kWh, mikä arkihintana vastaa 3,8 c/kWh.

Kun hinta laski noinkin alas, luulisi, että se lopultakin olisi sama Ruotsin kanssa. Ei ole. Eroa on vielä kolme prosenttia, mikä vuositasolla katsellen on vieläkin iso ero. Esimerkiksi marraskuussa koko kuukauden keskimääräinen ero oli kolme prosenttia, toukokuussa yksi prosentti ja tammi-huhtikuussa ero oli nolla prosenttia.

Kymmenen vuorokauden sääennuste ylettyy nyt jouluaattoon asti ja se on miltei pelkästään plusasteita. Vain keskiviikkona odotetaan pikkupakkasta.

Tämä ei jättäisi kuukauteen enää yhtään päivää, jolloin esim. parin ison voimalan hajoaminen aiheuttaisi hintojen todella kovan nousun. Lieventämässä on joko lämmin sää tai pyhäpäivät.

Sunnuntain kallein tunti on tuntia myöhemmin kuin lauantaina, 17.00 - 18.00. Hinta ei käy lähelläkään öljylämmityksen hintaa.

Tanskassa ja Saksassa lauantain ja sunnuntain välinen yö on erittäin halpa. Tanskassa ollaaan nollassa kolmesta kahdeksaan. Saksa on yön muuten noin sentissä kilowattitunnilta, mutta aamulla seitsemästä kahdeksaan Suomen aikaa hinta on Saksassakin nollassa. Kummassakin vuorokauden keskihinta on 2,4 c/kWh.

Ennuste putoaa tasolle 3,8 c/kWh ja tämä alempi taso alkaa tuntua aika todennäköiseltä. Toinen vaihtoehto on hyppääminen ylemmälle hintatasolle, jossa ennuste pyörii 4,3 c/kWh tuntumassa. Viime vuonna vuoden lopussa oli pari yllättävän kallista päivää, joita usein esiintyy vuosineljännesten lopussa. Toivottavasti niiltä vältytään tänä vuonna. Viime vuoden joulukuu oli muutenkin kautta linja kallis kuukausi, 4,7 c/kWh.

Kuukauden keskihinta nousee öljylämmityksen hintaiseksi joulukuussa enää noin todennäköisyydellä kerran sadasta kuukaudesta.