Perjantain sähkön hinta on kuukauden kallein, 4,1 c/kWh. Tämä on kuitenkin vasta sitä tasoa, jota kuukauden normaaliarkihinnaksi odotettiin.
Hurjaa on kuitenkin se, että hintaero Ruotsiin nousi taas neljäänkymmeneen prosenttiin.() Tämä on siis jo toinen kerta tänä vuonna, kun hintaero on 40%. Vertailun vuoksi kävin viime vuoden läpi ja hintaero on ollut neljäkymmenta prosenttia tai yli vain viitenä päivänä*!
6.6. 40%
25.6. 44%
8.8. 41%
16.10. 94%
28.10. 46%
Eli en nyt aivan tyhjää puhu, että väitän tilanteen olevan poikkeuksellinen. Kuitenkin ilman, että sähköntuotannossa olisi oikeastaan mitään poikkeuksellista.

Selitys lienee, että Ruotsissa joudutaan tuottamaan niin paljon vesivoimaa kuin mahdollista tulvien vuoksi - eikä Suomen tuotanto pysty tuohon mitenkään vastaamaan. Lisäksi Tanskassa ja Saksassa tuotetaan yllin kyllin tuulivoimaa.
Sähkö on öljyä kalliimpaa suurimman osan päivää, vaikka keskihinta jääkin selvästi rajan alle.
Muualla sähkö maksaa tasaisesti kolmen sentin tienoilla kilowattitunnilta. Saksassa ilta lähentelee Suomen hintoja, mutta ei kuitenkaan ole silloinkaan kalliimpi kuin yhtenä tuntina. Tanska on keskiarvoltaan kaikkein halvin, sitten Saksa ja Ruotsi on suhteellisesta halpuudestaan huolimatta Skandinavian kallein.
Sääennustetta on muutettu kylmempään suuntaan. Lämpötila on putomassa perjantaina lähelle kymmentä pakkasastetta ja pysyy siellä kymmenen vuorokauden kauden loppuun. Lunta ei tule kuitenkaan kuin perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina, tunnin kunakin päivänä.
(*) hintaeron prosentti on se, kuinka paljon Suomen hinta on Ruotsin yläpuolella. Hintaero / Ruotsin hinta * 100%.
Perjantain sähkön hinta on kuukauden kallein, 4,1 c/kWh. Tämä on kuitenkin vasta sitä tasoa, jota kuukauden normaaliarkihinnaksi odotettiin. ">