Sunnuntain sähkön hinta on 2,8 c/kWh. Ilmeisesti lämpimät ilmat ja hiihtolomakausi on tehokas yhdistelmä, sillä näin halpaa sähkö on ollut vain jouluna ja juhannuksena.

">
Takaisin etusivulle
16.2.2013 (su) Todella edullinen sunnuntai, vuonna 2013 olisi ollut vuoden kahdeksanneksi halvin päivä

16.2.2013 (su) Todella edullinen sunnuntai, vuonna 2013 olisi ollut vuoden kahdeksanneksi halvin päivä

sähkönhintaennuste

Sunnuntain sähkön hinta on 2,8 c/kWh. Ilmeisesti lämpimät ilmat ja hiihtolomakausi on tehokas yhdistelmä, sillä näin halpaa sähkö on ollut vain jouluna ja juhannuksena.

Esimerkiksi jouluaikanakaan sähkön hinta oli 2,7 - 2,8 c/kWh vain neljänä päivänä eikä sen alla käyty. Heinäkuussa oli pari päivää 2,9 c/kWh, mutta ei sen alle. Kesäkuussa oli kolme tätä sunnuntaita halvempaa päivää (joista kaksi todella halpaa) ja muutama muu alle kolmen sentin päivä. Vuonna 2013 oli siis kaiken kaikkiaan vain seitseman tätä sunnuntaita halvempaa päivää.

Ei huono saavutus keskitalven päivältä.

Suomihan on tietysti yhä lähialueiden kallein isompi alue, mutta ero Ruotsiin on vain 2% eli vuoden kolmanneksi pienin. Ero syntyy vain alkuillan muutamasta tunnista.

Saksa ja Tanska sen sijaan huitelevat todella alhana. Useampi yön tunti on hiukan miinuksen puolella ja eniten miinuksella ollaan 7.00 - 8.00, -0,4 c/kWh. Keskiarvot jäävät puolentoista sentin alapuolelle eli noin puoleen Suomen hinnasta.

Sääennuste on lämmin. Tampereella yölämpötilat saattavat laskea muutamaan pakkasasteeseen (suurimmillaan -6 astetta) seuraavan kymmenen vuorokauden aikana, mutta yhtä päivää lukuunottamatta päivällä käydään plussan puolella. Miinuksen puolella ei käydä ollenkaan neljänä päivänä kymmenestä. Turun saaristossa on enää yksi päivä tiedossa seuraavan kymmenen vuorokauden aikana, jolloin käydään miinuksen puolella! Eli ainakaan sään puolesta ei ole odotettavissa nousupaineita sähkön hintaan.

Sunnuntain kuluttajahinta edullisella alueella on 8,9 c/kWh. Kuukauden hintaennuste pysyy tasolla 3,7 c/kWh, mikä tarkoittaa kuluttajahintana 10,1 c/kWh.