Tiistaina sähkön hinta nousee maanantaista yhden sadasosan, eli yhä ollaan hintatasolla, josta vuonna 2013 ei monena arkipävänä nautittu.
Tiistain hinta on sama 3,2 c/kWh kuin maanantainakin.
Hintaero Ruotsiin on pitkästä aikaa alle puoli prosenttia eli pyöristettynä nolla. Tätä ei ole koettu vielä vuonna 2014 edes sunnuntaisin tai pyhäpäivinä. Ero ei ole valitettavasti vieläkään nolla (vaan 0,012 c/kWh).
Sääennuste on lähipäiviltä muuttunun hieman kylmemmäksi, mutta ensi viikon osalta lämpimämmäksi. Torstain tienoille luvataan Tampereelle keskimäärin viittä pakkasastetta. Ensi viikon tiistaiksi sen sijaan ennustetaan koko vuorokaudeksi 3-4 plusastetta ja auringonpaistetta! Sähkön kuluttajalle hyvä juttu.
Tiistaina pahinkin hintapiikki jää sentin päähän öljylämmitysrajasta eli suora sähkölämmitys vain päälle öljylämmittäjillä.
Kalleinta tiistaina on Saksassa. Suomi, Ruotsi ja Tanska ovat melkein samassa hinnassa. Vain Tanskassa on muutama kalliimpi iltatunti Saksan perässä.
Tiistaina sähkön hinta nousee maanantaista yhden sadasosan, eli yhä ollaan hintatasolla, josta vuonna 2013 ei monena arkipävänä nautittu. ">
