Sähkön hinta on noussut koko alkuviikon, mutta keskiviikon hintakaan ei ole kovin korkea, vaikka nousua alkuviikosta onkin jo yli puoli senttiä. 3,4 c/kWh olisi alkuvuonna ennen helmikuun hiihtolomien alkua ollut edullinen viikonloppuhinta, johon arkipäivänä ei olisi ollut asiaa.
Nyt hinnan nousun kannalta huolestuttavinta on se, että hintaero Ruotsiin on taas noussut kymmeneen prosenttiin. Kun hintaero riittää tukkimaan siirtokapasiteetin Ruotsista Suomeen, Suomi muodostaakin uuden hinta-alueen Baltian kanssa ja huutokauppa järjestetään näiden maiden kesken. Latviassa ja Liettuassa sähkö on senttiä kalliimpaa kuin Suomessa (ja Virossa), joten vaarana on hintahyppäys aivan uusille lukemille. Tänä vuonna on ollut jo seitsemän päivää, jolloin hintaero Ruotsiin on ollut 39 - 50%. Ruotsin hinta on Suomeen verrattuna äärettömän vakaa.
Hintaennuste kuukauden keskihinnasta laskee yhä. Ennuste on nyt 3,38 c/kWh. Ellei tässä kuussa nähdä "viimeisen päivän korjausta hintaan ylöspäin", ennuste ei voi enää erota lopullisesta kuin muutaman sadasosan. Kuukautta puuttuu siis vielä kaksi arkipäivää.
Sääennuste pysyy erittäin lämpimänä. Pari päivää on odotettavissa parin asteen yöpakkasta, mutta ennusteen mukaan Helsingissä siirrytään plussan puolella olevaan keski lämpöön lauantaina ja Tampereella maanantaina. Tämä tilanne jatkuu kymmenen vuorokauden sääennusteen loppuun asti. Jos tilanne jatkuu koko maaliskuun, terminen kevät alkaa puolitoista kuukautta viimevuotista aikaisemmin.
Öljylämmitysraja ylitetään keskiviikkona yhtenä tuntina: 18.00 - 19.00. Muuten ollaan melko tasaisesti noin senttiä halvemmassa sähkön hinnassa.
Sähkö on kalleinta Saksassa ja Tanskassa. Viime päivien tuulet ovat tyyntyneet eikä Tanska ja Ruotsi tuota tuulivoimaa kuin neljänneksellä täydestä tehostaan. Tanska on siirtynyt sähkön tuojaksi. Mutta kuten näemme, tämän vaikutukset Suomen sähkön hintaan eivät ole näkyviä. Ruotsin sähkön hinta on muihin maihin verrattuna täysin muuttumaton päivästä päivään tasaisen ydinvoiman hoitaessa puolet tuotannosta (9000 MW) ja vesivoima tasaa vuorokausivaihtelun (6000 - 12000 MW).
Sähkön hinta on noussut koko alkuviikon, mutta keskiviikon hintakaan ei ole kovin korkea, vaikka nousua alkuviikosta onkin jo yli puoli senttiä. 3,4 c/kWh olisi alkuvuonna ennen he...">
