Sunnuntain sähkön hinta 2,4 c/kWh on jälleen uusi vuoden halvin hinta. Tämän alle on menty viimeksi juhannuksena kahtena päivänä ja sitäkin edeltävästä kerrasta on aikaa.
Kuluttajahintana sähkö maksaa sunnuntaina alle yhdeksän senttiä kilowattitunnilta, halvalla alueella 8,6 c/kWh.
Mielenkiintoinen ilmiö on Suomen ja Viron hinnan irtoaminen toisistaa uudesta paksusta yhteydestä huolimatta. Ero Viroon on koko sunnuntaipäivän puolen sentin luokkaa. Ero Suomesta Ruotsiin on puolestaan paljon pienempi ja eroa on lähinnä vain illalla.
Voimalaitoksissa ei ole häiriöitä. Lahden Kymijärvikin on saatu palautettua verkkoon katkon jäätyä reilun vuorokauden mittaiseksi.
Säästä odotetaan seuraavaksi viikoksi todella lämmintä, mutta taas viikon päästä odotetaan jopa -5 asteen yölämpötiloja.
Alkukuun sähkö on maksanut keskimäärin 3,0 c/kWh. Ennuste on yhä 3,2 c/kWh, koska sähkön hinnan odotetaan nousevan arkihintaan 3,4 c/kWh (viikonloput 10% edullisempia).
Jotta sähkö olisi keskimäärin öljylämmitystä kalliimpaa maaliskuussa, loppukuun arkihinnan tulisi olla 5,5 c/kWh (viikonloppuhinta noin 10% edullisempi). Ennuste pitää tätä jo äärimmäisen epätodennäköisenä (luokkaa kerran tuhannesta). Alkukuun tasaisesti halpa hinta on kuitenkin hieman petollinen ennustamisen kannalta - malli alkaa pitää superhalpoja hintoja normaaleina.
Sunnuntain sähkön hinta 2,4 c/kWh on jälleen uusi vuoden halvin hinta. Tämän alle on menty viimeksi juhannuksena kahtena päivänä ja sitäkin edeltävästä kerrasta on aikaa. ">


