Lämmitysöljyn vertailuindeksimme HOK-Elanto-ABC -5% on saavuttanut kahden vuoden halvimman hinnan, 1,003 €/l. Laskua viime viikosta on 1,2%.
Toiseksi halvinta lämmitysöljy oli 26.6.2012, jolloin hinta oli 1,005 €/l. Tuolloin arvonlisävero oli prosenttyksikköä halvempi, joten todellisuudessa tämänhetkinen hinta on suhteessa vielä edullisempi.
Myös raakaöljyn hinta euroissa on laskenut saman 1,2%. Tämä tarkoittaa sitä, että viime viikolla hinnassa ollut prosentin laskupaine on yhä olemassa. Keskimääräisellä raakaöljyn hintasuhteella lämmitysöljyn hinta olisi senttiä alempi, 0,995 €/l.
Vertailuhinta suoraan sähkölämmitykseen laskee nyt tasolle 4,55 c/kWh, pyöristettynä 4,6 c/kWh. Pörssisähkön ollessa tuon hintaista, kannattaa ennemmin käyttää öljylämmitystä kuin suoraa sähkölämmitystä. Sähköveron kiristys 0,2 c/kWh tekisi tilanteen vaikeaksi sähkön kilpalukyvylle, jos sähkön hinta palaisi viime vuotiselle tasolle. Tänä vuonna kuitenkin sähkö on ollut niin halpaa, että öljylämmitys on harvoin ollut edullisempaa. Esimerkiksi maaliskuussa tähän mennessä sähkön hinta on kuitenkin ollut 1,5 c/kWh öljylämmitysrajan alapuolella.
Kuluttajahintana öljylämmityksen vertailuhinta on nyt 11,1 c/kWh (90% kattilan hyötysuhde, halvalla sähkönsiirtoalueella).
Lämmitysöljyn vertailuindeksimme HOK-Elanto-ABC -5% on saavuttanut kahden vuoden halvimman hinnan, 1,003 €/l. Laskua viime viikosta on 1,2%. ">