Tiistai on vielä maanantaitakin edullisempi päivä, 2,888 c/kWh. Kuvaavaa on, että hinta on nyt viime vuoden juhannusaaton alapuolella ja lähes täsmälleen sama kuin tapaninpäivänä. Eli tämä arkipäivä on todella poikkeuksellisen halpa , suuren pyhäpäivän tasolla. Aivan niin kuin lämpimän toissaviikon perusteella olisi voinut ennustaakin.
Ruotsin eilen nousussa ollut hinta kääntyi takaisin laskuun, eli kyseessä oli väärä hälytys. Sieltäkään ei ole tulossa korotuspaineita hintaan.

Kuukautta on jäljellä neljä arkipäivää ja kaksi viikonloppupäivää. Sää on kääntymässä kylmemmäksi viikonloppuna, mutta silloin jäljellä on vain pari päivää maaliskuuta. Maaliskuun keskihinta tähän mennessä on ollut 3,08 c/kWh, joten nykyisellä hintatasolla ollaan menossa tämänkin alapuolle. Ennuste on kuitenkin pessimistisen historiatedon vuoksi 3,11 c/kWh. Vähensin hieman historiatedon painoa tämän päivän ennusteessa eli se laski pari sadasosaa eilisestä ennusteesta.
Ero Ruotsiin on pysynyt kuuden prosentin tienoilla jo usamman päivän Fennoskan-pelästymisen jälkeen. Viime viikon hirmulukemiin on matkaa.
Hinta on tasaisen halpaa koko päivän. Piikki 9.00 - 10.00 on sekin hyvin maltillinen eikä lähelläkään öljylämmitysrajaa. Tämä piikki tulee Saksasta asi. Illan pieni piikki sen sijaan on suomalainen ilmiö.
Tiistai on vielä maanantaitakin edullisempi päivä, 2,888 c/kWh. Kuvaavaa on, että hinta on nyt viime vuoden juhannusaaton alapuolella ja lähes täsmälleen sama kuin tapaninpäivänä. ...">
