Poukkoilevan viikon päättää lauantai, joka on taas halpa, mutta kalliimpi kuin esimerkiksi omituinen tiistai - vaikka viikonloput tässä kuussa ovat olleet 23% edullisempia kuin ark...

">
Takaisin etusivulle
26.4.2014 (la) Halpaa, mutta...

26.4.2014 (la) Halpaa, mutta...

sähkönhintaennuste

Poukkoilevan viikon päättää lauantai, joka on taas halpa, mutta kalliimpi kuin esimerkiksi omituinen tiistai - vaikka viikonloput tässä kuussa ovat olleet 23% edullisempia kuin arkipäivät. Lauantain hinta 2,7 c/kWh on myös toista kertaa tänä vuonna yhtä alhainen kuin Ruotsissa kaikkina vuorokauden tunteina.

Tällä kertaa kalleinta on Tanskassa ja ennen kaikkea Saksassa. Hinta jää sielläkin kuitenkin vähän yli kolmeen senttiin kilowattitunnilta.

Suomessa sähkö maksaa kalleimmillaankin alle kolme senttiä kilowattitunnilta. Uudesta öljylämmityksen vertailuhinnasta 4,6 c/kWh jäädään kauaksi jokaisena tuntina.

Sääennuste ensi viikolle on kylmentynyt jyrkästi. Keskilämpöennuste kymmenelle seuraavalle vuorokaudelle on vain 6,2 astetta (Tampere). Sekin on vuodenaikaan nähden lämmintä, mutta pari astetta vähemmän kuin vielä pari päivää sitten. Lämmitystarve nousee parikymmentä prosenttia.