">
Takaisin etusivulle
27. - 30.5.2014 (ti-pe) Ruotsin hinta palasi alas heti, Suomi nöyrtyi vasta kahden päivän jälkeen

27. - 30.5.2014 (ti-pe) Ruotsin hinta palasi alas heti, Suomi nöyrtyi vasta kahden päivän jälkeen

sähkönhintaennuste

Ruotsin superkalliin maanantain jälkeen Ruotsin hintaa nostava syy - mikä sitten lienikään - poistui ja Ruotsin hinta palasi heti tiistaina kaksi senttiä alemmalle tasolle. Suomessa nähtiin kuitenkin loistava mahdollisuus pitää hintoja ylhänä ja konsensus sai pidettyä hinnat korkealla tiistaina ja vielä keskiviikkonakin. Hintaero Ruotsiin tiistaina ja keskiviikkona oli 20-26%.

Mikään voimalaitosten tai voimalinjojen katkoksissa ei selitä erityisemmin viikon hintakäyttäytymistä. Ainoa on Suomen ja Ruotsin välillä ollut 550 MW ongelma, joka ratkesi tiistaina myöhään iltapäivällä keskiviikon hintojen päättämisen jälkeen. Mitään tietoa ongelman syystä ei ole annettu. Pidän yhä todennäköisimpänä, että kyseessä oli Ruotsin tapa rajoittaa vientiä omien ongelmiensa takia.

Helatorstaiksi hinta painui taas alle kolmen sentin kuudennen kerran toukokuussa ja perjantainakin hinta jää kolmeen ja puoleen senttiin, mikä on kuukauden toiseksi halvin arkipäivä (halvin oli vappupäivän ja viikonlopun välissä 2.5., 2,7 c/kWh).

Torstaina ja perjantaina sähkölämmitys on öljylämmitystä edullisempaa jokaisena vuorokauden tuntina.