Tulossa on perinteinen juhannussää eli seuraavan eli juhannusviikon yölämpötilat tulevat olemaan alle kymmenen astetta koko Suomessa. Tämä tarkoittaa lämmitystä. Siksi sähkön hinta ei välttämättä mene niin alas, kuin esimerkiksi viime vuonna.
Sunnuntai oli lupaavan halpa, hieman alle 2,5 c/kWh. 2,5 c/kWh alitettiin nyt viidennen kerran tänä vuonna ja edellisestä kerrasta on kaksi kuukautta.
Maanantaikin on halpa (3,5 c/kWh, kuluttajahintana 9,9 c/kWh), mutta halvempi arkipäivä löytyy jo viime viikolta. Sähkö on kallista keskipäivällä kaksi tuntia, mutta muuten hinta on kohtuullinen.
Sähkön hintaa hallitsee Etelä-Ruotsi. Keskipäivän hintapiikkikin tulee suoraan Ruotsista. Suomi on samassa hinnassa kuin Tukholma ja Skoone, mutta Pohjois-Ruotsin kaksi aluetta ovat kymmenisen prosenttia edullisempia. Siksi tilanne muuttuu heti, jos ruotsalaiset saavat Etelä-Ruotsin aikataulutetut ydinvoimalat käyntiin tiistaista lähtien.
Halvinta sähkö on useimmilla Norjan alueilla (1,7 c/kWh) ja kalleinta Latviassa ja Liettuassa (5,1 c/kWh).
Maanantaina kulutuksesta on poistunut kaksi paperitehdasta (Rauma ja Kaipola), yhteensä 440 MW. Ne palaavat käyttöön vasta juhannuksen jälkeen tiistaina.
Kuukauden keskihintaennuste pysyy nyt aika stabiilisti tasolla 3,4 c/kWh. Jos edulliset hinnat jatkuvat odotetusti, ennuste putoaa kymmenyksellä huomenna hintahistorian vaikutuksen vähetessä. Ennusteessa on vielä näkynyt mm. se, että viimeisen neljän vuoden kesäkuiden hintojen keskiarvo on ollut 4,1 c/kWh eli paljon enemmän kuin nyt. Poistan tuon vaikutuksen huomisesta ennusteesta, koska olen huomannut, että kuun puolivälin jälkeen hintahistorian huomioimisesta on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Ja tässä vielä sunnuntain tuntihinnat:
Tulossa on perinteinen juhannussää eli seuraavan eli juhannusviikon yölämpötilat tulevat olemaan alle kymmenen astetta koko Suomessa. Tämä tarkoittaa lämmitystä. Siksi sähkön hinta...">

