Juhannusaaton sähkön hinta 2,5 c/kWh on halpa, mutta se jää muutaman tuhannesosan kalliimmaksi kuin esimerkiksi viime viikon sunnuntai. Vaikka se on vuoden kuudenneksi halvin päivä, olisi se voinut olla halvempikin.
Hinta on itse asiassa täsmälleen se, mitä käsin tekemässäni osaennustuksessa ajattelin: 10% alle alkukuun viikonloppupäivien keskiarvon. Kuukauden keskihintaennustekin on täsmälleen sama 3,34 c/kWh kuin eilenkin.
Viime vuonna juhannuksen hinnat olivat:
- perjantai: 2,9 c/kWh
- lauantai: 1,7 c/kWh
- sunnuntai: 1,9 c/kWh
Tänä vuonna on perjantai on halvempi, mutta saa nähdä päästäänkö lauantaina ja sunnuntaina yhtä alas kuin viime vuonna, koska on ilmeistä, että tänä juhannuksena tarvitaan lämmitystä. Sunnuntain keskilämpö Tampereella on jäämässä alle kymmenen asteen - mikä ei täytä edes termisen kesän määritelmää.
Perjantain sähkön hinta jää joka tunti reilusti öljylämmitysrajan alapuolelle. Pohjoismaiden alueiden sähkön hinnat ovat melko tarkkaan samat. Erona on vain Saksa, jossa on aivan normaali arkipäivä eli hinnat ovat Pohjoismaita hieman korkeammat.
Lämmitysöljyn hinta on yhä muuttumaton alle euron litralta vertailuhintana käytetyllä HOK-Elannolla. Brent-raakaöljyn hinta on erittäin korkea 114 dollaria tynnyriltä, mutta euro on lähtenyt hieman nousuun dollariin verrattuna. Normaalilla raakaöljyn ja lämmitysöljyn hintasuhteella lämmitysöljy maksaisi 1,08 euroa litralta.
Juhannusaaton sähkön hinta 2,5 c/kWh on halpa, mutta se jää muutaman tuhannesosan kalliimmaksi kuin esimerkiksi viime viikon sunnuntai. Vaikka se on vuoden kuudenneksi halvin päivä...">
