Perjantain sähkön hinta putoaa yhä kuukauden alimmalle arkipäivän tasolle 3,6 c/kWh. Myös Ruotsin hinta on 3,6 c/kWh ja eroa on enää yksi prosentti.
Kuluttajahinta putoaa nyt ensimmäistä kertaa elokuussa arkipäivänä kymmeneen senttiin kilowattitunnilta (10,0 c/kWh).
Ero Ruotsiin on ollut vähintään kolme prosenttia joka päivä juhannuksen jälkeen. Ero oli viimeksi nollassa (tai siis edes alle kolmessa prosentissa) juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina 22.6.2014. Tasan kaksi kuukautta sitten.
Se, että pitävätkö ruotsalaiset kehityksestä, ei ole mitenkään itsestään selvää. Ruotsin hinta on tyypillisesti aivan erilainen kuin Suomessa: lähes täysin tasainen, eikä viikonloppuja hinnasta erota. Elokuussa Ruotsin hinta on ollut aivan erilainen: hinta on heilunut suuresti, se on jatkuvasti nousussa, ja viikonloput erottuvat selvästi halvempina päivinä. En osaa sanoa tuolle kehitykselle mitään erityistä syytä, kumpanakin kuukautena on ollut samalla tavalla merkittäviä tuotanto- ja siirto-ongelmia.
Kuukauden hintaennuste on nyt 3,80 c/kWh.
Sähkön hinta jää perjantaina korkeimmillaankin tasolle 4,1 c/kWh eli sähkölämmitys on selvästi öljylämmitystä edullisempaa.
Perjantain sähkön hinta putoaa yhä kuukauden alimmalle arkipäivän tasolle 3,6 c/kWh. Myös Ruotsin hinta on 3,6 c/kWh ja eroa on enää yksi prosentti. ">

