Marraskuu on aikamoista vuoristorataa. Sunnuntaina sähkön hinta on taas toiseksi halvinta sitten juhannuksen, 2,6 c/kWh. Edullisen alueen kuluttajahinta on silloin 8,8 c/kWh.
Vuosi sitten sähkön hintakuvio oli aika selkeä: sähkön hinta oli Ruotsissa sama arkisin ja viikonloppuisin, Suomen hinta oli Ruotsia jonkin verran kalliimpi arkisin ja viikonloppuisin palattiin Ruotsin hintaan. Viime aikoina vain tämä sunnuntai muistuttaa tuosta kuviosta. Ruotsin hinta on alkanut heilua paljon voimakkaammin kuin viime vuonna, syynä lienee tuulivoima, jota Ruotsissakin on nyt enemmän kuin Tanskassa. Alkukuun halvin hinta Ruotsissa on ollut 1,8 c/kWh ja kallein 3,2 c/kWh. Viime vuonna pysyttiin parin kymmenyksen sisällä koko kuukausi. Ja Ruotsi on noudattanut tässä kuussa halvempien viikonloppujen kuviota, mutta Suomi ei ollenkaan yhtä hyvin ennen tätä sunnuntaita. Hintaero Ruotsiin on ollut marraskuussa korkeampi viikonloppuisin kuin arkisin (31% vs. 25%).
Maanantain sähkön hintaan voi ennustaa taas hyppäystä ylöspäin, sillä Suomen suurin hiilivoimala Meri-Porissa meni muutamaksi päiväksi rikki. Sen sähköntuotanto 565 MW on suurempi kuin Loviisan yhden reaktorin.
Päivän korkein hinta jää tasolle 3,2 c/kWh eli ei olla lähelläkään öljylämmitysrajaa. Valtavan halpoja tunteja ei ole, sillä halvimmatkin jäävät kahden sentin yläpuolelle kilowattitunnilta.
Marraskuu on aikamoista vuoristorataa. Sunnuntaina sähkön hinta on taas toiseksi halvinta sitten juhannuksen, 2,6 c/kWh. Edullisen alueen kuluttajahinta on silloin 8,8 c/kWh. ">


