Torstain sähkön hinta on 3,8 c/kWh, eli sama kuin keskiviikkonakin. Hinta on tasaantunut samalle tasolle kuin Ruotsissa. Ruotsin hinta on paljon vakaampi kuin Suomessa eikä Suomessakaan tunnu olevan suuria tarpeita tätä kalliimpaan hintatasoon. Tänä vuonnakaan ei ole vielä nähty sitä ihmettä, että olisi tunti, jolloin sähkö olisi Suomessa halvempaa kuin Ruotsissa. Siksipä on toivoa, että Suomenkin hinta on tavallista tasaisemmin tällä tasolla.
Ero Ruotsiin on toukokuussa ollut tähän mennessä vain alle 0,1 c/KWh (2%). Huhtikuussa ero oli keskimäärin yli 0,4 c/kWh (16%).
Kuluttajahintana kuukauden keskihintaennuste on täsmälleen 10,0 c/kWh edullisella jakelualueella.
Sähkön hinta ei käy kuin yhtenä tuntina reilusti öljylämmityksen hinnan yläpuolella, neljänä tuntina kaikkiaan rajan yläpuolla.
Jälleen Tanskassa ja Saksassa iltapäivät ovat ilmeisesti Saksan aurinkosähkön vuoksi edullempia kuin Ruotsi-Suomessa. Saksassa lisäksi yöt ovat edullisia, kun lämmitystarve alkaa olla jo olematon. Berliinissä vuorokauden keskilämpö on seuraavat kymmenen päivää enimmäkseen viidentoista asteen tienoilla (lämmitystarve kaksi astepäivää vuorokaudessa), mutta muutama kylmempikin päivä on odotettavissa kauden loppupuolella. Etelmäpänä, esimerkiksi Stuttgartissa tai Münchenissä ei ole olennaisesti lämpimämpää.
Lähiaikojen sää Suomessa on sateista mutta vuodenaikaan nähden lämmintä. Ensi viikon lämpöisin päiväennuste Tampereelle on 18 astetta. Viikon päästä voi olla taas aurinkoista, mutta lämpötilat putoavat sitten jälleen selvästi kymmenen asteen alapuolelle. Kymmenen vuorokauden keskilämpöennuste on 8,9 astetta, kahdeksan astepäivää lämmitystarvetta vuorokaudessa.
">

