Sunnuntain äitienpäivän sähkön hinta 3,2 c/kWh on kalliimpi kuin lauantaina ja sunnuntaihinnaksi se vastaa lähinnä tammikuun pakkaskautta. Hinta on vaihteeksi myös Ruotsia kalliimpi, mutta ero näkyy vasta kolmannessa desimaalissa.
Mielenkiintoisempaa on Saksassa, jossa sähkön huolimisesta maksetaan parhaimmillaan yli kuusi senttiä kilowattitunnilta. Vuorokauden keskihintakin jää hiukan miinuksen puolelle. Syynä on auringonpaiste aurinkosähkön keräimiin kello 13 - 17 Saksan aikaa.
Suomessa sähkön hinta on erittäin tasainen ja siis käytännössä sama kuin Ruotsissa. Viimeaikainen sähkön kalliimpi hinta on puhtaasti ruotsalainen ilmiö. Suomi seuraa vain perässä. Ruotsin Forsmark 1 (984 MW) palaa tuotantoon sunnuntai-iltana.
Kesä alkaa näillä näkymin viikon päästä lauantaina. Seuraavan kymmenen vuorokauden sääennuste (Tampere) kertoo vuorokausien keskimääräiseksi keskilämmöksi 10,7 astetta. Termisen kesän raja on pysyvä kymmenen asteeen keskilämpö. Näillä näkymin kymmenen asteen yläpuolelle päästään melko pysyvästi ensi lauantaina. Lämmitystarve on enää kuusi astepäivää vuorokaudessa. Kun viikko sitten ennustettu keskilämpötila oli viisi astetta, lämmitystarve oli nyt tulevaan verrattuna kaksinkertainen. Tämä todellakin tarkoittaa sitä, ettälämmittäjien käyttämä energia puolittuu viikon takaisesta.
Sunnuntain äitienpäivän sähkön hinta 3,2 c/kWh on kalliimpi kuin lauantaina ja sunnuntaihinnaksi se vastaa lähinnä tammikuun pakkaskautta. Hinta on vaihteeksi myös Ruotsia kalliimp...">
