Sähkö maksaa maanantaina 4,5 c/kWh ja Ruotsissa 4,4 c/kWh.
Ruotsin hinta on vuoden kallein. Tammikuun pakkaskauden kallein hinta Ruotsissa oli 4,2 c/kWh. 4 c/kWh ylitettiin Ruotsissa tammikuussa kolme kertaa ja nyt tämä on toukokuussa kolmas kerta.
Suomessa 4,5 c/kWh ylitettiin tammikuussa parin viikon pakkaskaudella yleisesti. Kuitenkaan sen jälkeen ylitystä ei ole ollut eli maanantain hinta on kallein kahta päivää vaille neljään kuukauteen.
Ruotsissa suurin isku lienee se, että siirtoyhteydestä Norjasta (NO1-SE3) puuttuu heinäkuun alkuun asti 1645 MW. Hintaeroa näiden kahden alueen välillä on nyt noin kaksi senttiä kilowattitunnilta! Forsmark 3:n (984 MW) käynnistys siirtyi maanantaille. Saksasta Ruotsiin yhteydessä on rajoituksia, mutta päiväsaikaan ne ovat alle 200 MW (yöllä 600 MW). Lisäksi pari pientä vesivoimalaa on remontissa, mutta ei mitään muuta yllättävää. Tuulivoimatilanne Ruotsissa on normaali. Pohjoismaiset vesivarat ovat kääntyneet nousuun kevään laskun jäljiltä. Vaikka Suomessa on ollut kuiva kevät, Pohjoismaissa yhteensä tänä vuonna on vähimmilläänkin ollut paljon enemmän vettä kuin viime vuonna. Ruotsin siis mitä ilmeisemmin on saanut polvilleen puuttuva tuonti Norjasta. Muut syyt ovat selvästi vähäisempiä.
Korkeasta hinnasta huolimatta Suomessa on siis kymmenystä Ruotsia kalliimpaa sähköä. Ero tulee aamupäivän tunneista. Ruotsin vaikeuksien vuoksi olisi luonnollista myydä Ruotsiin sähköä, mutta Suomen oligopolin tuotantohintaan perustumattomat hinnat, joustava omatunto ja Ruotsissa oleva tuotantokapasiteetti tekevät paljon helpommaksi rahastaa omilta asiakkailta maksimaalisesti ennemmin kuin myydä sähköä Ruotsiin.(*)
Suomen sähkön hinta ylittää öljyn hinnan 8.00 - 17.00. Etelä-Suomessa lämpötila on kymmenen asteen tienoilla iltapäivän, joten esim. 12.00 - 17.00 voi yrittää selvitä myös ilman lämmitystä vaikka on pilvistä. Olennaista on, että sähkö on halpaa sitten, kun laittaa lämmityksen takaisin päälle eli ei ennen kello 17.00.
(*) Tämän siis näkee siitä, että Ruotsin hinta on melko vakio, eikä siihen Suomen hinta erityisemmin vaikuta. Jos Suomi myisi sähköä Ruotsiin, tuottajien pitäisi tarjota sähköä oletettua Ruotsin hintaa halvemmalla ja Suomen hinnaksi muodostuisi Ruotsin hintaa alempi hinta viimeistään sitten, kun siirtokapasiteetti Suomesta Ruotsiin on täynnä. Suomen hinta vain ei ole ikinä Ruotsin hintaa alempi. Tämän selitys on, että Suomen tuottajien kartellit (PVO+Fortum>>50% tuotannosta, myyvät myös osaomistamiensa voimalaitosten tuotannon pörssiin) ennakoivat Ruotsin hinnan ja aina tarjoavat sitä kalliimmalla sähköä. Tällöin sähkön hinta kotimaisille asiakkaille on korkein mahdollinen eikä tuotantoa tarvitse myydä hieman halvemmalla Ruotsiin. Jos sähköä myytäisiin Ruotsiin, saman konsernin ruotsalainen tuotanto saisi sähköstään huonomman hinnan (Fortumilla on enemmän tuotantokapasiteettia Ruotsissa kuin Suomessa, 5855 MW vs. 4528 MW).
Kaivoin webbisivuilta ja vuosikertomuksista vuoden 2013 Suomessa toteutuneesta tuotannosta:
Fortum 23,4 TWh
PVO 15,0 TWh
Yhteensä 38,4 TWh
Sähkönkulutus Suomessa 84,3 TWh
Josta tuontia 16,2 TWh
Suomen oma tuotanto ilman tuontia 68,1 TWh
Kahden suurimman osuus 56%
(ilman osaomistettuja tuotantolaitoksia, joiden myynnin hoitaa ko. kartelli)
Teollisuus kulutti sähköä 40 TWh eli noin puolet koko kulutuksesta. Suurimmat teollisuuslaitokset omistivat tuotantokapasiteettinsa (mankala-periaate), joten heille hinnanousut ovat nollasummapeliä eivätkä he ole kiinnostuneita markkinahinnasta.
Sähkö maksaa maanantaina 4,5 c/kWh ja Ruotsissa 4,4 c/kWh. ">
